Sääennustus lupasi hyvää ilmaa, aurinkoa ja +21. Satoi vettä, mutta toivoimme parasta ja hyppäsimme pikkuautoomme. Ja kas, pilvet jäivät taakse sekä alapuolelle, kun ajelimme Chamonix:hin. Tunnelma huipussaan, jos takapenkin vastarannankiiskeilyä ei oteta huomioon. "Miks pitää mennä vuorille?Miks ei voi olla vaan kotona?Miks on pakko istuu autossa?En Haluu.Mä en tuu." Ja sitä rataa.
Tarkoitus oli mennä patikoimaan ylös, mutta juuri ne telecabinit oli suljettuna, joita me olisimme tarvinneet. Ja alle kolmevuotiaita ei oteta siihen ainoaan, hurjaan kilometrien nousuun, joka oli auki. Päädyimme dallaamaan pitkin kylää ja ihastelemaan syksyisiä Alppeja jäätikköineen alhaalta päin. Ihan T-paitakeli vielä. Ihan jees.
Kuten kuvasta näkyy, puut alkavat nyt vaihtaa väriään täälläkin kolkassa, mutta tosi vihreää vielä ja kukat kukkivat iloisesti tulevasta talvesta tietämättöminä.
Jonkin aikaa jaksoimme, sitten luovutimme. "Mä haluun kotiin, täällä on tylsää. Mennään jo." Ja mielessämme laskeskelimme eräänkin tulevan eläkeläisen lennättämistä tänne talvella, jotta saisimme kaivaa lumilaudat naftaliinista ja palata Chamonix:hin -- ilman lapsia.
Oi te pääsitte Pariisiin ja vuorille. Ihanaa. Paitsi se lasten valitus... Hellyttävä C:n ruusulohdutus!
VastaaPoistahahhaa! ehkä ne lapsokaiset jonain päivänä ymmärtää vuorien hienouden. ja vuorille mennään jotta voi syyä kakkua tai ihan mitä tahansa evästä. voihan sitä tietty muutenki syyvä, mutta ei ne eväät maistu samalta ennen kuin on vähän kavunnut rinteitä :)
VastaaPoista