Ei tässä muuta kuin..

Rentouttavaa joulun aikaa ja aina parempaa onnea vuodelle 2012! 

Nyt pitäisi linkittää jokin naseva joululaulu tai hassu pätkä, mutta laitan lapsia nukkumaan samalla, ei pysty. Palaan uusin energioin ja kuvin sitten joskus. Täällä toistaiseksi aika hiljaista.

Saara

Joulukuinen ranta

Kyllähän taas tuulettui, keho sekä mieli. Aallot olivat immeistä korkeammat. Jotkut  hullut  surffasivat, purjelautailivat tai muuten vain vesiurheilivat kaukana kylmyydessä, ja aikuiset leijanlennättäjätkin meinasivat nousta tuulessa ilmaan. Mutta voi, kuinka kaunista oli taas. En kyllästy, ikinä.

Ajanlasku alkakoon

PS. Ihan kuin elämä alkaisi palata näihin soluihin? Pienellä miehellä viides päivä antibiootteja, minulla kolmas. Nyt kun vielä hissutellaan tonttumaisesti,  ensi viikolla voidaan ehkä jo vetää polkkaa. Toivotaan parasta.

Akkunassa

Jotain pientä ja jouluista piti saada laitettua tänään suursiivouksen päätteeksi ja mielen piristykseksi. Eilen saatiin ruinaamalla pojalle yksi antibioottikuuri varalle, jos ei parannusta vointiin tapahdu. Taidan aloittaa kuurin huomenna, jos aamulla on vielä kuumetta. Ei tätä kukaan muuten kestä, varsinkin, kun työläinen on taas reissussa neljä päivää. Yksi kolmesta on siis potentiaalinen parantuja! Wohoo! Viides viikko lähti käyntiin tätä tautia. Riittäis jo jookoskookos.

Ps. Huomasin juuri, että näin pimeän tullen suuri punainen lyhty ikkunassa ei ehkä olekaan kaikkein järkevin koriste täällä Hollannissa. Kävin sammuttamassa.

Muutama sananen Brysselistä

Kävimme taannoin viikonloppureissulla tuossa kivassa kaupungissa. Meiltä ajaa sinne reilu kaksi tuntia, jos ei ole ruuhkia. Minä tykkäsin kovasti, täytyy mennä uudestaan joku kerta. Oli oikeastaan ihanaa olla taas ranskankielisessä ympäristössä. Kaupunki vaikutti hyvältä yhdistelmältä ranskalaista fiiniyttä ja mannermaista rentoutta. Ja vanhaa, kaunista arkkitehtuuria. Käymisen arvoinen kaupunki, jos siellä päin liikutte.

Hengissä

Täällä ollaan, kuukauden kestäneessä flunssassa, keuhkoputkentulehduksissa, korvatulehduksissa. Lapset ja myö. Pitänyt kirjoittaa tänne jotain älykästä, mutta niitä skarpimpia ajatuksia ei ole mahtunut tähän päähän pitkään aikaan. Ehkä sitten, kun räkä antaa tilaa.

Kaupunkiin on tullut loppusyksy, tai alkutalvi. Ja Sinterklaas ynnä Svarte Piet. Sinterklaas on täällä paljon joulupukkia isompi herra, ja nuo "mustapekat" ovat hänen keppostelevia apulaisiaan. Joka aamu paikalliset lapset löytävät pieniä lahjoja ja herkkuja takan eteen jätetyistä kengistä (jos ovat olleet kilttejä ja muistaneet jättää porkkanoita ja heinää tämän ison herran valkealle hepalle). Me emme ole ryhtyneet tähän leikkiin ainakaan tänä vuonna. Koko hommaan liittyy pitkä tarina tästä pyhimykseksi julistetusta valkoparrasta. Googlettakaa, en jaksa alkaa kirjoittaa. Näin energinen olen. Sorge.

Jouluvaloja on viritelty tuonne kaupungille, ehkä olemme viikonloppuna jo siinä kunnossa, että pääsemme niitä ihailemaan. Nyt vietämme aikaa sisällä toivoen, että nuo homeopaattiset yskänlääkkeet alkavat toimia. Antibiootteja saa sitten, jos kuolo uhkaa. Eli ei vielä.

Ai mikä syksy?

Ehkä tarkkasilmäisimmät veijarit huomasivatkin otsikon muuttuneen. Mua kuulkaas niin hämäsi, kun eihän tuo ole Atlantin vaan Pohjanmeren vettä täällä. Sori vaan Hektor ja se mandoliinityyppi. Osuttiin nousuveden aikaan rannalle, siitä se idea sitten lähti.

Niin, aamulla oli vajaa 10 lussaa ja iltapäivällä varjossa 25. Etsittiin yhden "rauhallisemman" rannan läheisyydestä parkkipaikkaa 1,5 tuntia. Että oli jollain muullakin sama ajatus. Jos haagilaisia on puoli miljoonaa, niin niistä varmasti 100 000 oli levittäytyneenä pitkin dyynihiekkoja (onneksi sitä riittää). Tai osa oli varmasti Rotterdamista yms lähikulmilta. Huvittavaa sinänsä, että tämä hellelauantai oli rantakauden virallinen päätöspäivä. Monet Kaikki biitsiravintolat puretaan talveksi. Juuri, kun kesä vihdoin alkoi.

Mutta me tytöt otetaan viimeinen luomuvaalennus ja aurinkoraidat enne talviharmaita.

Syksyn tuntua

Vaikka mittari on pompannut vihdoin takaisin lähes pariinkymmeneen lämpöasteeseen, ilmassa huokuu syyskuun loppu. Poikasen kerhomatkan varren hevoskastanjat ja kotikanaalin varsi alkavat vääjäämättä vaihtaa syysmuotia ylleen. Hyvältä näyttää!

Kuninkaallista menoa

 Jaahas, mitäs täällä kotinurkilla tapahtuu? Onpas hienot kukat laitettu kuningattaren palatsin parvekkeelle..

Ja esikoinenkin viettää vapaapäivää koulusta..

Ja kaiken maailman ratsusotilasta ja poliisia pukkaa..

Ja kukas se siellä kultaisessa vaunussaan? Tuhkimoko?

Ei suinkaan, vaan kuningatar Beatrix. Tuolla se nyt perheineen vilkuttaa meille alamaisille parvekkeeltaan, optimaalinen ranneliike by the way.. Heeei Bea! Oliks kivaa? Hieno hattu. Kävi nähkääs vuotuisella kultakärryajelullaan allekirjoittamassa tulevan vuoden budjettiesityksen  ja taisi samalla julistaa valtiopäivät avatuksi. 

Hyvää Prinsjesdagia!

Heippa heippa

Hengissä ollaan, ja märissä kengissä.  Sadetta pidellyt. Ja vähän tuullut.

Ei ole löytynyt kameran akun laturia vieläkään. Ja tulin siihen johtopäätökseen, etten ala tuolla kännykän kameralla räpsimään mitään, sen verran ärsyttävää käyttää sitä. Mutta lupaan jatkaa etsimistä, niin paljon kuvattavaa olisi nyt, kun syksy on tullut kaupunkiin. Neiti kuusivuotiaan kuusivuotisvalokuvatkin ovat otamati, mutta joku päivä tässä sit.

Pään sisäistä ja ulkoista actionia riittää kullekin säädylle, hyvä niin. Pari syysflunssaa ja muuta pöpöä nujerrettu. Kovat englannin lukemis- ja kaunokirjoitusharjoitukset sekä matematiikan boot camp meillä kotona sekä koulussa meneillään esikoisella. Aika kiriminen, että pääsee samalle tasolle muiden tokaluokkalaisten kanssa, kun on tavallaan hypännyt vuoden yli vanhojen koulujen erilaisista opetusohjelmista ja ikäryhmäjaoista johtuen. Suomessa kv-koulussa olisi mennyt nyt ekalle ja ranskassa ns. valmistavalle luokalle, joka on pienten ja isojen koulun välissä. Mutta tuon tytön tuntien oppiminen sujunee rivakasti, kunhan vain jaksaa keskittyä ja olla sisukas. Sitä toivomme. Pitää kovasti koulustaan ja uusista koulukavereistaan, erityisesti eräästä intialaisesta, uusi-seelantilaisesta ja hollantilais-kreikkalaisesta tytöstä. Pojatkin olisivat vielä ihan kivoja kuulemma, mutta hepäs alkavatkin olla siinä vaiheessa, että tytöt on yök ja niitä voi lähinnä vaan kiusata. Osa luokan pojista on yli vuoden vanhempia kuin C. Sen huomaa juuri tuollaisista jutuista.

Kuopuksen aamut menevät leikkien Bad Guyta eräiden muiden pikkupoikien kanssa. Ai miten sitä leikitään? No kuulemma juostaan villisti ja heitellään tavaroita sekä hiekkaa. Ja välillä muututaan haikaloiksi ja jahdataan kerhon ohjaajatätejä. Ja lauletaan täysillä Big Helicopter And an Airoplane. Miniminiminimini Ford Escort. Oliks kivaa? Liian kivaa. Tädit kehuvat supersosiaaliseksi ja puheliaaksi meidän poikaa. Aika hassua. Time of his life. 

Minä työmatkaleskeilen (pitkästä aikaa) ensi viikon ja aion käydä voimia kerätäkseni illalla (hyvin pitkästä aikaa) jumppaamassa erään suomalaisen jumppapirk..Niinan peilisalissa. Voi olla, että huomenna sattuu. Joka paikkaa.

Kaikenlaista

Olemme olleet vähän kipeitä ja väsyneitä, joten päätimme tarkoituksellisesti ottaa viime viikonlopun ihan hissunkissun ilman mitään suurempia suunnitelmia. Kamera on ollut ilman akkua jo tovin, emme ottaneet yhtään ainoaa kuvaa tyttären 6-vuotispirskeistäkään ja sehän kismittää. Tänä viikonloppuna piti yrittää saada muutamia onnistuneita synttäriposeerauksia, mutta sitten iski nuha ja vuotavat silmät yms. Ens viikonloppuna sitten.

Paljon on kyllä tapahtunut ja niin monta tilannetta tullut, jolloin olen ajatellut, että nyt saisi kovin mehukkaita blogitarinoita ja -kuvia.  Yritän taas olla ahkerampi. Ehkä. Ihan pian. Tai myöhemmin. 

Asumme vanhan keskustan liepeillä ja läheltä alkaa katu, jonka varrella on paljon taidegallerioita ja ravintoloita. Kadulla vietettiin taidetapahtumaa koko viikonloppu ja eksyimme vahingossa maalamaan erään gallerian näyteikkunoita. Voi se fiilis, kun on maalinen pensseli kädessä. Pitäisiköhän ryhdistäytyä tuollakin saralla? Anyways, arvaatteko ensimmäisestä kuvasta äidin ja tyttären maalaamat hahmot? Vinkki: Molemmat ovat sinisiä.

Ps. Nämäkin hassut kuvat saatiin otettua vain siksi, että A:n työkaveri osui paikalle kamerakännyköineen. Meidän puhelimet oli luonnollisesti unohdettu kotiin. Pitämään seuraa sille kameralle.

B-days! Free days?

Olipa kerran kiireinen kotiäiti, joka ei ehtinyt blogata.. eikä ottanut valokuvia, sillä ei jaksanut alkaa etsiä kameran akun laturia. Eikä sitä piuhaa, joka mene kännykästä tietomasiinaan.

No kiirettä on pitänyt joo, mutta kunhan rutinoidumme, kaikki sujuu varmasti jouhevammin. Nyt homma menee niin, että herätys 6.50, bussille 7.30, C:n koululla 8.20, bussille 8.50, O:n leikkikoululla 9.30, kotiin 9.50, aamukahvi 10.00, "omaa aikaa" eli ruoan laittoa ja siivousta, leikkikoululle 12.00, kotiin 12.50, lounas, koululle 14.00, bussiin 15.15, kotiin 15.50, läksyt, ruoka, jotain puuhaa,iltapala iltapesut nukkumaan. Ja ens viikolla alkaa baletti, uimakoulu ja suomi-koulu. Ja mun hollannintunnit. Mutta välillä sitä saa, mitä tilaa :)

Koulujen alkamisen lisäksi on ollut ihania vieraita Suomesta kahtena viikonloppuna ja tänään kyhäsimme  huippunopeasti synttäribileet kotiimme. Niitä oli tarkoitus viettää puistossa, mutta tuo lentävä hollantilainen sääukko ei nyt ollut meidän puolella. Hirveää rumbaa yrittää saada kutsuvieraita (joista koulukavereiden perheitä emme juurikaan vielä tunne ja joiden puhelinnumeroita meillä ei ole) kiinni tunnin varoitusajalla, saada koti juhlakuntoon ja tarjottavat esille. No hyvin meni, vaikka erään nimeltämainitsemattoman kuusivuotiaan äiti olikin ilman meikkiä ja aamusuihkua ja liihotti harjaamattomine kutreineen Charlie&Lola -essu päällä expattien joukossa. Voi kamala.

Ja meidän katti saapui kahden kuukauden suomenlomaltaan kehräten ja valmiina jahtaamaan pihapiirin puluja ja kissoja. Tähänastiset ulkoilmavierailut ovat jääneet piipahdukseen naapurin parvekkeelle, kuka kissaneiti nyt vapaaehtoisesti tassujaan kastelisi..

Että sellaista nyt.

Leijat Haagin yllä

Mitä ihmettä ne tekevät?

Ai joo. Eivätkä ole ainoat. Monet niistä ovat merellä ja niistä roikkuu ihminen, jolla on surffilauta ja joka menee tosi kovaa. Hurjan lujaa.Voi jospa niistä olisi kuvia. Ehkä joku päivä. Olivat kauempana. Nyt laiskottelin ja räpsin naarmuisella kamerakännykällä fotoja, vaakatasossa. Ja ihan peruslennättäjistä, joista osa oli lapsia, mutta aika moni aikuisia (ja nimenomaan miehiä). Tämän ranta-alueen nimi lienee suomeksi leijadyynit. Ihan syystä. Usein tuulee niin, että hiekka kirvelee silmiä. Tällä kertaa tuuli vain kohtalaisesti ja se tuuli oli lämmin. 

Jännittäviä aikoja

Kävimme aamulla tutustumassa tyttären uuteen kouluun, joka osoittautui isoksi ja hienoksi. Pelkästään ala-asteella on yli 500 oppilasta ja henkilökuntaakin lähes 70. Näistä sitten se ainoa suomalainen sattuu olemaan tyttäremme opettaja! Koululla on todella hyvä maine ja aktiivista porukkaa niin opet, lapset kuin vanhemmatkin. Hieno vuosi edessä siis. Nuorempi päässee samaan opinahjoon pre reception-luokalle täytettyään 4 vuotta.

Huomenna on isommalla eka koulupäivä ja pienemmällä alkaa leikkikoulu maanantaina. Mitenhän päin sitä pitäisi itse sitten olla ja osaakohan sitä olla lainkaan, kun yhtäkkiä onkin säännöllistä omaa aikaa vuosiin? Salillelenkillesiivioamaankokkaamaanlukemaanbloggaamaanpyykkäämäänzumbaamaanymsymsyms. Osaisikohan sitä vaan antaa itselleen luvan olla tai tehdä ihan sitä, miltä tuntuu juuri sillä hetkellä ilman suorituspakkoa? 

Lisää jännitystä tiedossa, kun kaksi rakasta ystävää tulee viikonloppuna yökylään! Ihanaa saada kavereita  kurkistamaan meidän elämään, kun Genevessä ehti vierailla vain perheenjäseniä. Vaikkei ollakaan asuttu Hollannissa kuin muutama hassu viikko, tämä tuntuukin enemmän kodilta, joka on kiva jakaa muiden kanssa.

Ps. Aamulla oli ylimääräistä jännitysnäytelmää myös Hammaskeijun työllisyystilanteeseen liittyen. Hienosti shuhishee nyt.

Hrrrrr..

Alkuhuomautus: Meillä on vihdoin netti ja se toimii sutjakasti!

Viime viikon on ollut aika koleaa ja joka päivä on satanut, joko tihkuttaen tai kaatamalla. Jonkin prosyyrin mukaan Haagissa sataakin joka päivä, keskimäärin 90 minuuttia. Mutta tämä kesä on ollut erityisen huono kuulemma noin niin kuin tämän auringonpalvojakansan mittapuulla. Mutta ei se meitä ole liiemmin haitannut, mitä nyt on hankittu koko perheelle vettäpitävät tuulihousut pyöräilyä varten :) Ihan peruspukukoodia tässä maassa, jossa poljetaan fillarilla töihin ja kouluun kelillä kuin kelillä. Ilman kypärää. Pari kersaa kyydissä. Tai lapsoset itsekseen rivissä autokaistalla.

Oltiin rannalla. Oli isoja aaltoja ja viileä tuuli sekä kylmä Pohjanmeri. Mentäiskö kokeilemaan? Ei sittenkään. Mutta entäs nuo tuolla bikineissään, tai nuo lapset ilman vaatteita vesirajassa rakentamassa hiekkalinnoja tuntikaupalla? Ai että suomalaiset ovat hullua kansaa avantopulahduksineen? Me päästään sentään saunaan lämmittelemään. Hrrr taas.

Vähän kotikatua ja rantahiekkaa