Se o marraskuu ny

eikä yhtään harmaa, repaleinen ja yksinäisiä miehiä vievä täällä päin Eurooppaa. Siitä asti, kun palasimme lyhyeltä Suomen reissulta, täällä on ollut suorastaan keväistä vai pitäisikö sanoa etelä-eurooppalaisen syksyistä. Aurinko paistaa ja lämmittää ja mittarin pitäisi kivuta tänäänkin lähes kahteen kymppiin. Ei siis yhtään ankeaa ja räntäistä. Très bien.

Suomen matka oli lyhyt mutta antoisa. C Löysi mm. nämä mun vanhat ystävät vintiltä ja nyt oikeastaan ekaa kertaa kunnolla innostui leikkimään kyseisen rodun edustajilla.

Tavattiin ystäviä, niin pieniä kuin isoja. Päivin ja öin. Kiitos vaan kaikille ihanille. Olo oli kuin ei olisi poissa ikinä ollutkaan eikä siitä nyt niin kauaa edes ole, kun muutimme. Lasten kasvusta huomaa kuukausien tauon tapaamisissa. Mammat pysyy yhtä nuorina ja hehkeinä. Tietty.

Lapset nauttivat mummolan täysihoidosta ja minäkin sain viipottaa hetken ihan isessein. Olipa tervetullutta. Ja nyt on taas kivaa, kun arki on alkanut; poppi soi keltaisessa keittiössä, haravat heiluu, kissa kehrää, C on innoissaan koulusta ja aloittaa siellä myös ranskan tunnit tänään. Ja jotten hehkuta liikaa, niin täällä oksennetaan, taas. Tällä kertaa pikkuveli (joka ei oikeasti kärsi ihan noin, kunhan pelleilee kameralle.)

Tässä vielä neidin otos Suomi-koulun syysloman kotitehtävää varten. Kuva, joka esittää suomalaisuutta. Mummolan syksyiseltä pihalta. Voilà.

Aurinkoa loppusyksyyn, tai ainakin jotain sisäistä valoa!