Pururadalla

Tämä kylä, Prévessin-Möens, jossa hotellimme sijaitsee, on aika pieni ja kun tuo neiti-ihminen on vasta toipumassa vesirokostaan eli siis aika pilkullinen, ei lapsia kehtaa viedä siihen kylän ainoaan leikkipuistoon. Niinpä pelastukseksemme on koitunut iso viheralue, linnanpuisto, tässä ihan lähellä kävelymatkan päässä. Aluetta kiertää hiekkatie tai pururata, jota paikalliset silloin tällöin kiertävät hölkäten. Harvoin siellä kuitenkaan näkee muita ihmisiä. Kuten sanottua, hiljainen on kylätie..

Anyways, tämän reitin varrella on kaikenlaisia härpäkkeitä, joilla voi maksimoida kuntoilusuoritustaan ja sitten lapsille liukumäkeä, keinulautaa ja sen semmoista. Lapset saavat purettua energiaa edes vähän ja äiti on hiki hatussa, kun vain katsoo sitä riekkumista.

Mutta ihan parasta tässä puistossa on sen keskellä oleva, toooosi iso ja tooosi vanha puu. Havuja siinä näyttää olevan, muttei ihan tyypillinen joulukuusi kuitenkaan. Sen varjossa voi huoahtaa ja siinä on superhienot kiipeilyoksat ja jotain taianomaista. Do you believe in fairies?

Jos postausten tapahtumarikkaudesta voi mitään päätellä, niin sen, että aika tylsää on nyt sekä allekirjoittaneella että lapsilla ja päivät on pitkiä. Ja sit hyökätään yhteisvoimin töistä palaavan A:n kimppuun, kun saadaan muutakin seuraa kuin toisemme. En malta odottaa, että päästään muuttamaan siihen omaan kotiin ja aloittamaan uuden elämän rakentamista. A on parhaillaan allekirjoittamassa vuokrasopimusta, pitäkää kaikki peukut ja varpaat pystyssä ja ristissä, ettei tule mutkia matkaan. pari liikenneympyrää vaan.

Nyt iltatoimet ja yläkerta kutsuu muunmuassa näin: "Toi ei anna mun hammasharjaa. Älä tuu tänne. Ai, mä löin mun pään."

Se on moi.