sunnuntai 15. tammikuuta 2012
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Ei tässä muuta kuin..
Rentouttavaa joulun aikaa ja aina parempaa onnea vuodelle 2012!
Nyt pitäisi linkittää jokin naseva joululaulu tai hassu pätkä, mutta laitan lapsia nukkumaan samalla, ei pysty. Palaan uusin energioin ja kuvin sitten joskus. Täällä toistaiseksi aika hiljaista.
Saara
lauantai 3. joulukuuta 2011
Joulukuinen ranta
Kyllähän taas tuulettui, keho sekä mieli. Aallot olivat immeistä korkeammat. Jotkut hullut surffasivat, purjelautailivat tai muuten vain vesiurheilivat kaukana kylmyydessä, ja aikuiset leijanlennättäjätkin meinasivat nousta tuulessa ilmaan. Mutta voi, kuinka kaunista oli taas. En kyllästy, ikinä.
torstai 1. joulukuuta 2011
Ajanlasku alkakoon
PS. Ihan kuin elämä alkaisi palata näihin soluihin? Pienellä miehellä viides päivä antibiootteja, minulla kolmas. Nyt kun vielä hissutellaan tonttumaisesti, ensi viikolla voidaan ehkä jo vetää polkkaa. Toivotaan parasta.
lauantai 26. marraskuuta 2011
Akkunassa
Jotain pientä ja jouluista piti saada laitettua tänään suursiivouksen päätteeksi ja mielen piristykseksi. Eilen saatiin ruinaamalla pojalle yksi antibioottikuuri varalle, jos ei parannusta vointiin tapahdu. Taidan aloittaa kuurin huomenna, jos aamulla on vielä kuumetta. Ei tätä kukaan muuten kestä, varsinkin, kun työläinen on taas reissussa neljä päivää. Yksi kolmesta on siis potentiaalinen parantuja! Wohoo! Viides viikko lähti käyntiin tätä tautia. Riittäis jo jookoskookos.
Ps. Huomasin juuri, että näin pimeän tullen suuri punainen lyhty ikkunassa ei ehkä olekaan kaikkein järkevin koriste täällä Hollannissa. Kävin sammuttamassa.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Muutama sananen Brysselistä
Kävimme taannoin viikonloppureissulla tuossa kivassa kaupungissa. Meiltä ajaa sinne reilu kaksi tuntia, jos ei ole ruuhkia. Minä tykkäsin kovasti, täytyy mennä uudestaan joku kerta. Oli oikeastaan ihanaa olla taas ranskankielisessä ympäristössä. Kaupunki vaikutti hyvältä yhdistelmältä ranskalaista fiiniyttä ja mannermaista rentoutta. Ja vanhaa, kaunista arkkitehtuuria. Käymisen arvoinen kaupunki, jos siellä päin liikutte.
Hengissä
Täällä ollaan, kuukauden kestäneessä flunssassa, keuhkoputkentulehduksissa, korvatulehduksissa. Lapset ja myö. Pitänyt kirjoittaa tänne jotain älykästä, mutta niitä skarpimpia ajatuksia ei ole mahtunut tähän päähän pitkään aikaan. Ehkä sitten, kun räkä antaa tilaa.
Kaupunkiin on tullut loppusyksy, tai alkutalvi. Ja Sinterklaas ynnä Svarte Piet. Sinterklaas on täällä paljon joulupukkia isompi herra, ja nuo "mustapekat" ovat hänen keppostelevia apulaisiaan. Joka aamu paikalliset lapset löytävät pieniä lahjoja ja herkkuja takan eteen jätetyistä kengistä (jos ovat olleet kilttejä ja muistaneet jättää porkkanoita ja heinää tämän ison herran valkealle hepalle). Me emme ole ryhtyneet tähän leikkiin ainakaan tänä vuonna. Koko hommaan liittyy pitkä tarina tästä pyhimykseksi julistetusta valkoparrasta. Googlettakaa, en jaksa alkaa kirjoittaa. Näin energinen olen. Sorge.
Jouluvaloja on viritelty tuonne kaupungille, ehkä olemme viikonloppuna jo siinä kunnossa, että pääsemme niitä ihailemaan. Nyt vietämme aikaa sisällä toivoen, että nuo homeopaattiset yskänlääkkeet alkavat toimia. Antibiootteja saa sitten, jos kuolo uhkaa. Eli ei vielä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













