Ma petite écolière

Soli sit siinä. Lukukvuosi ranskalaista koulua. Hyvin mielenkiintoinen rupeama, ja raskaskin tietysti. Ja nyt puhuu vaan äiti, eikä tuo tytär, joka sinnikkäästi jaksoi (välillä itkun kanssa) ja välillä ei jaksanut (lintsattiin suosiolla).



Hieno loppuyhteenveto monisivuisessa todistuksessa:

" Elle est une élève très dynamique et très souriante. Elle s' exprime de mieux en mieux en franc,ais, elle réussit à se faire comprendre. Elle fait une trés bonne année, elle est trés vive et comprend trés vite les choses. Bravo!

Uskallan siis väittää, ettei vuosi mennyt koululaisen(kaan) kohdalla ihan hukkaan. Vaikka mielipiteitä herättävä ja hyvin vanhanaikainen tämä ranskalainen koululaitos on. Oppilaita arvioidaan tiheään, ja esim. kuvaamataito on sitä, että opettaja näyttää, mikä ja miten työ tehdään. Se, joka osaa kopioida opettajan työn tarkimmin, on tietysti paras. Omalle luovuudelle ja taiteellisuudelle ei anneta kovinkaan paljoa tilaa. Kovasti harjoitellaan kaunokirjoitusta yms. koukeroa ja vihkoihin tulee joko hymynaama tai vakava ilme riippuen siitä, kuinka hyvin on taas kopioitu esimerkkiä tai kuinka tarkasti kuva on väritetty. Paljon on kuullunymmärtämisen ja loogisen päättelyn harjoituksia. Pikkaisen jo matikkaa myös. Ja tämä kaikki siis "maternellessa", pienten koulussa, varsinainen ala-aste alkaisi ensi syksynä.



Ja sitkeästi ovat jaksaneet lisätä tyttäreni nimikirjoitukseen aksenttia, joka ei siihen virallisesti kuulu. Chloé. Ei tuu muuten hymynaamaa, ettäs tiedätte :)

Täytyy kyllä arvostaa noita paikallisia opeja, hienosti pitävät kasassa yli 30 lapsen ryhmät ja saavat lapset oppimaan. Ei ehkä kovinkaan yksilöllistä opetusta, mutta olosuhteisiin nähden sangen hyvää kuitenkin.

Kohta lähdetään pikkuveljen kanssa hakemaan neitiä ruokatunnille kotiin, viimeistä kertaa. Ja pian alkaa mamman kilot kertyä, kun jää päiväkävelyt väliin. Tätä tietä on tullut tallattua jo riittämiin.